Mulle kotityöt on elämän rakenne, verkosto joka pitää mun elämän koossa. Kotityöt mahdollistaa jakamista ja yhteyttä toisiin ihmisiin, eliöihin ja ei-elollisiin olentoihin.

Uusintaminen on elämän luomista joka päivä ja joka hetki. Toistuvat kotityöt tekee elämän mahdolliseksi. Kotityön tekijä luo ja tekee elämää ja tuottaa suhteita jotka mahdollistaa elämän kudoksen. Tärkeää on, miten tekee, miten toistaa. Se, miten tekee jokapäiväisiä kotitöitä, määrittää ja muuttaa, mihin suuntaan mennään.

1. Tiskaaminen maailmoiden luomisena

Kun tiskaan, luon maailmaa joka päivä uudestaan. Puhtaat astiat, joilta syödä. Tiskaaminen uusintaa joka päivä suhdettani vedenkiertoon. Käteni vedessä tuntevat puhdistavan voiman. Työskentelen yhdessä veden kanssa. Me työskentelemme, ja astiat tulevat puhtaiksi. Suuntaan käsilläni veden ja saippuan voimia sellaiseen suuntaan, joka mahdollistaa elämän jatkumisen, joka mahdollistaa ruokatalouteni. Kun tiskaan, olen läheisessä yhteydessä maapallon vedenkiertoon. Ekosysteemit, joiden osa olemme, suodattavat tiskiveden niin, että minulla on joka päivä uutta puhdasta vettä tiskejä varten. Tiskatessa olen suhteessa veteen, vesistöihin, olen osa vedenkiertoa.

2. mun meininki, mun maailmankudos

Mun täytyy vaalia ja vahvistaa mun omaa juttua, omia meininkejä. On niin outoa elää tässä kauheassa, kapitalistisessa yhteiskunnassa ja olla menemättä mukaan, luoda koko ajan omaa juttuaan.

Siihen tarvii taidetta, koska siihen tarvii jatkuvaa luovaa voimaa. Luoda yhteyksiä työskennellä joka päivä ylläpitääkseen ihmissuhteita ja suhteita vuodenaikoihin, paikkoihin, maastoon, ruuantuotantoon. Jotenkin niin outoa.

Kääntyä sisäänpäin, olla ei kukaan, kieltäytyä suhteista valtioon ja kapitalismiin, lakata odottamasta tunnustusta valtiolta tai yliopistolta tai työnantajilta¹.

Olla olemassa vähän sivussa, ja samaan aikaan kaiken tärkeän keskellä.

Odottaa tunnustusta tovereiltaan, vanhoilta ihmisiltä jotka tietää rooleja kapitalismin ulkopuolella, lapsilta, mereltä, tuulelta.

Olla keskus josta säteilee ulospäin jakamista, vahvistamista, tukea, huolenpitoa, vierailemista.

Säteet, jotka sivuuttavat virastot, kauppaketjut, etelänmatkat, median, kaupallisen internetin, kuluttajaidentiteetin, valtion tai työnantajien antaman statuksen ja heteronormin.

Autonomia, keskinäinen kunnioitus ja avunanto.

Kaiken keskinäisen riippuvuuden lisäksi haluan oppia paljon lisää jokaisen itsemääräämisoikeudesta, oikeudesta koskemattomuuteen ja siihen ettei kenenkään omiin juttuihin puututa.

Jokaisen ruumiin ja oman meiningin kunnioittamisesta, itsemäärittelystä.

Että olisin ihmissuhteissani yhä vastuullisempi. Oon työskennellyt kovasti ja pitkän aikaa, että oon luonut ihmissuhteita, pitänyt niistä kiinni. Oon pitänyt kiinni ihmissuhteista, jotka on ollu epänormatiivisia, liian paljon, ristiinsolmittuja ja outoja. Nyt haluaisin pyrkiä tulemaan vielä vastuullisemmaksi ja herkemmäksi, vaalimaan läheisiä ihmisiäni ja niiden koskemattomuutta, omaa juttua, niiden kasvua.

3. Mobiili koti ja monisuhteiset kotityöt²

“Perhaps the kind of home we need today is mobile, multiple and underground. Perhaps we need to become unavailable for state scrutiny so that we can experiment with reorganizing our social relations in revolutionary ways”
Cynthia Devi oka

„Tänä päivänä tarvitsemme ehkä kodin, jota on monta ja joka on liikkuva ja maanalainen. Ehkä meidän täytyy mennä valtion seurannan saavuttamattomiin, jotta voimme kokeilla järjestää sosiaalisia suhteitamme kumouksellisilla tavoilla.“
Cynthia Devi Oka, mun oma suomennos.

Me ollaan mun rakkaan kanssa elämänkumppaneita, mutta me ei asuta koko aikaa yhdessä. Me asutaan välillä kimppakämpässä kaupungissa ja välillä kumppanin vanhempien luona maalla. Välillä ollaan sen kanssa samassa paikassa, välillä eri paikoissa. Me jaetaan kotitöitä kämppisten kanssa ja kumppanin vanhempien kanssa.

Mulle meidän elämäntavan liikkuvuus ja arjen jakaminen vaihtelevien ihmisten kanssa on tärkeää. Joskus tuntuu, että ei olla pystytty rakentamaan oikeanlaista yhteiselämää. Koska me ei olla perustettu sitä omaa, oikeaa nuorenparin kotia. Mutta meidän koti on liikkuvampi ja joustavampi. Me kuljetetaan likoavia, itäviä, ja kypsiä härkäpapuja ja herneitä kodista toiseen. Me varastoidaan ruokaa eri paikoissa ja kuljetetaan sitä sinne missä sitä tarvitaan. Me jaetaan välillä keittiö appivanhepien kanssa. Välillä me jaetaan keittiö kämppisten kanssa. Meillä on vahvat ja monipuoliset keittiösuhteet. Me hapatetaan kurkkuja. Me viedään kuivattuja sieniä ja nokkosia tuliaisiksi. Mä opettelen leipomaan hapanleipää anopin opastuksella hänen uunissaan ja hänen äitinsä juureen. Vien sitä kaupunkiin ja annan ystäville. Mulle se on koti. Ruuan kulku.

Liikkuvuuden kumouksellisen potentiaalin huomaa viimeistään siitä, että systeemi rankaisee siitä. Työkykyisten liikkumiseen työpaikan perässä ehkä kannustetaan, mutta sosiaalitoimen tai mielenterveystoimiston tai työkkärin asiakkaan liikkumista paikkakuntien välillä pidetään epäilyttävänä ja sitä pyritään rajoittamaan. Ihmiset, jotka eivät pysy yhdessä osoitteessa ovat vaikeammin hallittavia.

Välillä me ollaan liian sairaita tähän kaikkeen. Pavut mätänee purkeissaan kun ei muisteta huuhtoa niitä. Mä jään appivanhempien luo pidemmäksi aikaa kuin suunnittelin ja pidemmäksi aikaa kuin ne jaksaisi mua siellä, koska oon liian sairas matkustamaan kaupunkiin. Välillä meidän keskinäiset tunneasiat käy niin raskaiksi, että tarvittais kimppakämpässä omat huoneet, että on raskasta kun täytyy nukkua samassa huoneessa. Välillä kumpikaan ei vaan jaksa laittaa ruokaa eikä tiskata, ja joskus on monimutkaista kun sellaisissa tilanteissa on vielä vastuussa asuinkumppaneillekin niistä tiskeistä.

Viime talvena olin niin kipeä, etten voinut tehdä siivousvuoroja kimppakämpässä. Kumppanillakaan ei ollut tarpeeksi voimia, että se olisi matkustanut kaupunkiin ja tehnyt meidän siivousvuorot. Silloin mun kämppikset tarjoutui hoitamaan ne kunnes mä paranisin. Se oli tosi iso juttu. Välillä, kun kumppani on ollut tosi kipeä, se on ollut vanhempiensa luona ja syönyt sen äidin laittamaa ruokaa. Se on ollut tosi tärkeää, koska mä en olisi jaksanut aina asua sen kanssa enkä laittaa meille kummallekin ruokaa.

Meidän kotityöt ei siis rajoitu ydinperheeseen tai pariskuntaan. Jaetaan niitä paljon ja eri ihmisten kanssa. Se ei kyllä oo yhtään helppoa, kun ollaan kummatkin usein niin sairaita. Mutta en usko, että se olisi helppoa kahdestaankaan. Kun voimia on liian vähän, niin voimia on liian vähän.

Mulle on erittäin tärkeää, että kotitöitä jaetaan monisuhteisesti. Että kotitöitä tehdään eri suuntiin välittämättä siitä, mitä valtio sanoo asuinkunnan koostumuksesta tai mitä ydinperhenormi edellyttää.

4. Vieraileminen

Kotikeittiöiden jakamisen lisäksi vieraileminen mun kavereiden kodeissa on tärkeää. Että menee kavereiden koteihin arkena, laittaa siellä ruokaa tai saa heidän laittamaa ruokaa. Että vie tuliaisia jotka tulee eri suunnilta: ostettuja, dyykattuja, saatuja, itse poimittuja tai kasvatettuja. Osallistuu kiireisiin ja väsyneisiin lapsiperheiltoihin ja kiireettömiin sunnuntaihin leikkipuistoissa. Poikkeaa viemään nokkosia ystävälle, jolla on jalka kipeä, eikä se pääse poimimaan.

Vieraileminen voi olla kamalan vaikeaa kun on sairas. Välimatkat on armottomia.
Lähteä toiselle puolelle kaupunkia, kun on uupunut.
Lähteä toiselle puolelle kaupunkia, kun on liikuntarajoite.
Lähteä toiselle puolelle kaupunkia, kun ei olis varaa bussilippuun.
Lähteä toiselle puolelle kaupunkia, kun on pieniä lapsia puettavana ja kuljetettavana.
Lähteä toiselle puolelle kaupunkia, kun on trauma oireilee tilan ja ajan hahmottamisen vaikeutena ja julkisten liikennevälineiden käyttäminen käy ylivoimaiseksi.
Lähteä toiselle puolelle kaupunkia, kun saa ruuhkabussissa paniikkioireita ja tarvitsisi oikeastaan saattajan.
Lähteä toiselle puolelle kaupunkia, kun läheinen on niin sairas, ettei häntä oikeastaan voisi jättää yksin kotiin.
Lähteä toiselle puolelle kaupunkia, kun työnantaja vaatii jatkuvia ylitöitä eikä vuorokauteen jää tarpeeksi tunteja.

Ja asuntojen vuokrat on sellaisia, että monesti ei pysty valitsemaan että asettuisi läheistensä naapuriksi.

Joskus mietin, ostaisinko auton. Vieraileminen on mulle elintärkeää, ja se olisi useammin mahdollista, jos olisi auto. Ja voisin hakea joskus sairaan ystäväni mun luo syömään, sairaan ystävän jolle on ylivoimaista tulla toiselle puolelle kaupunkia julkisilla. Jos mulla olisi auto, sairaat ihmiset ja ne, joilla on hoivavelvotteita tai alentunut toimintakyky, voisi olla mun elämässä tiiviiimmin läsnä. Välimatkat erottaa, kaupungissa ja maaseudulla. Välimatkat on armottomia kun on sairas. Auto kurottaisi välimatkoja mahdollisemmiksi.

Kun olin muutaman kuukauden ajan niin sairas, että käveleminen oli vaivalloista ja oli tosi vaikeaa lähteä kotoa, mietin paljon vierailemista ja lapsia. Tajusin, että kun oon sairas, en tapaa mun ystävälapsia ollenkaan. Mulla ei siis ollut mitään tarttuvaa tautia, eli tavallaan ei ollut mitään väistämätöntä syytä etten olisi tavannut niitä. Lasten vanhemmilla ei vaan ollut yksinkertaisesti aikaa lähteä mun luokse lasten kanssa, ja mä taas en päässyt kulkemaan niiden luokse.

Se jotenki tuntu vielä enemmän kuin se, etten nähnyt juurikaan mun aikuisiakaan ystäviä. Varmaan, koska nuorten lasten kanssa ei oikein voi pitää yhteyttä puhelimella eikä ainakaan kirjottelemalla. Tuntui pahalta, että koska oon sairas, joudun erilleen mun läheisistä lapsista.

Oon yrittänyt ajatella, että vaikka oon sairas, oon silti tärkeä ihminen mun lähipiirin lapsille. Että mä voin olla hyvä täti tai aikuinen ystävä, vaikka oonkin joskus tosi uupunut enkä aina pysty vaikka olemaan pitkiä aikoja keskenäni pienten lasten kanssa. Mutta tilanteessa, jossa en päässytkään liikkumaan enkä voinut mennä vierailulle lasten koteihin, yhteys katkesi kokonaan.

En missään tapauksessa halua syyttää mun ystävälasten vanhempia tai perheitä niiden valinnoista, koska kapitalistinen palkkatyöyhteiskunta ei kovin paljoa jätä valinnanvaraa. Kapitalismi riiston muotona perustuu siihen, että työkykyiset ihmiset erotetaan muista ja ikäpolvet toisistaan.

Lasten vanhemmat joutuu menemään töihin, vaikka niiden ystävä olisikin sairaana.
Ei töistä voi olla pois koska haluaa mennä vierailemaan sairaan ystävänsä luona. Siitä seuraa, että lapset menee päiväkotiin, vaikka niiden ystävä olisikin sairaana.
Ei päiväkodista voi olla pois, vaikka haluaisi mennä vierailemaan sairaan ystävänsä luona.
Jos joku on sairaana, niin sitä ei sitten vaan tavata ennenkö se paranee.

Unelmissani oon osa yhteisöä, jossa sairastuminen ei tarkoita eristyneisyyttä vaan tiivistyvää yhteyttä. Sellaista että yhteisö suuntaisi kulkemisiaan sairaan ihmisen kautta ja ruokakulkujaan hänen keittiönsä lomitse. Unelmissani sairaus tarkoittaa myös, että yhteisö virittäyy kuuntelemaan sairaan ihmisen tarpeita ja toiveita. Sairaana voi olla vaikeampi puolustaa omaa tilaansa ja rajojaan. Siksi ympärilläolevat tietää, että niiden pitää kuunnella erityisen tarkasti ja liikkua varovasti.

Arvelen, että osittain jäin yksin sairastaessani, koska ihmiset halusi olla hienotunteisia. Ajatteli, että ei viitsi häiritä.
Unelmoin että etsittäis yhdessä tapoja olla yhteydessä ja vierailla ja ympäröidä sairas ihminen kuulumisen tunteella ja samaan aikaan kunnioittaa hänen rajojaan.

Kirjallisuutta, joka on vaikuttanut mun ajatteluun tätä tekstiä kirjoittaessa

1. Ei kunaan olemisen idea on Reina Gossetilta, www.reinagossett.com/commencement-address-hampshire-college
”After all, it’s out of sight. It’s under the radar. It makes it own light. It’s not for the college, it’s not for the company, and it’s not for the state.”

2. Otsikko on lainattu Cynthia Devi Okan tekstistä Mothering as revolutionary praxis, joka on julkaistu kirjassa Revolutionary Mothering, love on the frontlines (PM Press 2016). Lainaus luvun alussa on samasta tekstistä.

Dean Spade, Normal life. Administrative violence, critical trans politics and the limits of law. (Duke University Press 2015.)

Leanne Betasamosake Simpson. As we have always done (University of Minnesota Press 2016)