Sisältövaroitus: Psykpolin sosiaalityöntekijä (lyhyt kuvaus sosiaaliturvaa koskevasta keskustelusta),
poliisit ja poliisiväkivalta (maininta),
vanhainkoti (maininta)
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Asioita joita oon tehnyt kun en ollut demossa:
– En päässy Porthanian valtaukseen mukaan, koska olin kaverin mukana, kun sillä oli tapaaminen psykiatrisen poliklinikan sosiaalityöntekijän kanssa. Sosiaalityöntekijällä oli vaikeuksia ymmärtää, että mun kaveri tarvitsi sairastamisen ajaksi sairauspäivärahaa, vaikka opintotukea ei välttämättä peritä takaisin sairastamisen ajalta. (Niile jotka ei tiedä: Opintotuki on liian pieni toimeentulon turvaamiseen, eikä sairastuneen opiskelijan pidä joutua käyttämään rajallisia opintotukikuukausia sairastamiseen.)
– Oon ollu kotona mun läheisen kanssa, koska sillä on ollu niin pahoja traumaoireita, ettei se oo pystyny olemaan yksin.
– En ollu vierailemassa Elokapinan valtausmielenosoituksessa Senaatintorilla, koska kävin kylässä mun pitkäaikaissairaan ystävän luona. Siihen meni koko päivä kun matkustin toiselle puolelle kaupunkia lapsen kanssa julkisilla, ja seuraavanakaan päivänä en jaksanu tehdä mitään ylimääräistä.
– En ollu Joukkovoima-mielenosoituksessa, koska saan traumaoireita poliisien näkemisestä & tilanteista, joissa on poliisiväkivallan uhka. Mutta hoidin mun kaverin lapsia niin, että kaveri pääsi mielenosoitukseen.
– Useimmissa mielenosotuksissa en oo ollut, koska oon ollu sairaana kotona.
– Oon ollu vanhainkodilla läheisen vanhan ihmisen luona.
***
Halusin tehdä tän listan, koska listassa olevat työt, hoivatyöt, on usein niin näkymättömissä. Ei sillä, etteikö mielenosoituksien järjestämiseen ja osallistumiseen myös liittyisi paljon tärkeää työtä, joka jää näkymättömiin ja jota ei arvosteta tarpeeksi. Mutta tässä halusin kertoa niistä muista töistä, hoivatöistä, joita oon tehnyt. Meidän yhteiskunnassa on mekanismeja, jotka tekee hoivatyöstä jollain erityisellä tavalla näkymättömiä. Välillä tulee olo, että “enhän mä oo tehnyt mitään, en oo ollut koko vuonna edes yhessäkään demossa.”
Ja erityisesti: “Enhän mä oo tehnyt mitään poliittista”. Sillon pitää listata itselleen kaikki hoivatyöt, joita on tehnyt. Ja muistuttaa itelleen, että on myös kamppaillut traumaoireiden kanssa, ja onnistunut jotenkin selviytymään sairaanakin, käyttänyt vähiä resursseja neuvokkaasti, jaksanut yhä uudestaan pyytää apua ja turvautua läheisiin.
Sairaus on poliittista. Hoiva on poliittista. Trauma on poliittista. PTSD:n kanssa eläminen on poliittista. PTSD valtioväkivallasta ja terveydenhoitojärjestelmästä on poliittista, sen kanssa eläminen on poliittista.
Poliittisia kysymyksiä:
Kuka saa hoivaa?
Kenelle maailma on turvallinen?
Kenen tarpeita pidetään oikeina ja tärkeinä?
Kenen tekemää hoivatyötä arvostetaan?
Kenen hoivaamista arvostetaan?
Kenen luona käydään kylässä?
Minkälaisia tekoja ajatellaan mahdollisesti poliittisina?