Fossiilikapitalismin jälkeen haimme toisemme kyytiin

Oli päiviä, joina emme päässeet lähtemään, vaikka olisimme sitä toivoneet. Käteni kuljetti kynää paperilla ja meitä maiseman halki. Halusin kirjoitaa maisemaan huolenpidosta, toisen rajojen syvästä kunnioituksesta. Halusin kirjoittaa siitä, kuinka kuljimme yhdessä eri tavoin sairaiden ja eri tavalla liikkumaan pystyvien kanssa. Kuinka liikumme yli maiden tavalla, joka ei ole ableistinen? Harvat pystyvät liikkumaan kuten minä nyt, kun olen parempana: Jalan, pyörällä, harvenevalla bussiverkostolla.

Halusin kirjoittaa maisemaan sen, miten liikumme fossiilikapitalismin jälkeen kaikki yhdessä.* Tarvitsemme sähköä hisseihin, koska kerrostaloissa asutaan yhä. Tarvitsemme sähköä esteettömiin juniin ja sähköpyörätuoleihin. Tarvitsemme polttoainetta bussiliikenteeseen, joka ehtii kiertää myös autottoman ihmisen mökin kautta ja auttaa hänet kyytiin. Ei ehkä voi olla pikavuoroja. Ei ainakana niin kuin nyt, että suurin osa maaseudun halki kiitävistä busseista on pikavuoroja, jotka syöksyvät mottoritietä suuresta kaupungista toiseen. Kuinka pääsee moottoritien varteen viidenkymmenen kilometrin välein sijaitseville pikavuoropysäkeille?

Haluan kirjoittaa meidät kaikki maisemaan. Uskon, että fossiilikapitalismin jälkeen useammat asuvat maaseudulla. Jotkut valitsevat jäädä kaupunkeihin, mutta kun öljyä eikä väkilannoitteita ole, suurempi osa energiasta ja ruuasta täytyy tuottaa paikallisesti eikä sitä mahdu tekemään väkitiheissä kaupungeissa.

Kuinka liikumme kaikki maalla ja vesillä? Halusin kirjoittaa maisemaan meidät kaikki, meidät kaikki joilla on liikuntavammoja tai jotka eivät psyykkisten vammojen tai oireiden takia pysty kulkemaan yksin. Haluan kirjoittaa huolenpidosta. Siitä, kuinka tulemme toistemme luo vaikka pitkienkin taipaleiden takaa, jotta voimme keittää toisillemme ruokaa kun sitä tarvitaan.

Emme voi jättää ihmisiä jälkeen, koska meidän talossa on portaat, biokaasuautoon ei mahdu pyörätuolia tai bussi on esteellinen. Me rakennamme talvipakkasilla pyörätuoliramppeja ja sulan maan aikaan esteettömiä kompostivessoja**. Me ajamme perheautoa, jonka takakonttiin mahtuu lastenrattaat, rollaattori tai pyörätuoli. Me liikumme silloin, kun kaikki tuntevat olonsa tarpeeksi levänneeksi matkustamiseen.

 

Viittaukset

* Vuosia sitten luin Mia Mignuksen Leaving Evidence -blogista tämän tekstin. Ajatus yhdessä liikkumisesta on jäänyt mieleeni.

https://leavingevidence.wordpress.com/2010/08/23/reflections-on-an-opening-disability-justice-and-creating-collective-access-in-detroit/

** Hesperian HealthWikin sivu, jossa on vinkkejä esteettömämmän ulkovessan rakentamiseen.
Sisältövaroitus: Cis-normatiivisuus. Samalla sivulla puhutaan myös sukupuolirooleista liittyen siihen, minkälaisia vessoja ihmiset tarvitsee, ja siinä oletetaan että kaikki ihmiset ovat cis-sukupuolisia. Sukupuoli-osuus on sivulla ensin, alimpana sivulla esteettömyydestä.

https://en.hesperian.org/hhg/A_Community_Guide_to_Environmental_Health:Women_and_Men_Have_Different_Needs


Haluatko kuulla uusista julkaisuista Lepikössä?
Laita sähköpostia osoitteeseen lepikko (at) riseup.net, niin lähetän sinulle tiedon sähköpostiin kun julkaisen uuden tekstin.

(En käytä ainakaan toistaiseksi sosiaalista mediaa, koska suosituimmat sivustot eivät kunnioita ihmisten yksityisyyttä ja keräävät ihmisistä ja meidän sosiaalisista suhteistamme valtavia määriä tietoa ilman suostumustamme)

2 thoughts on “Fossiilikapitalismin jälkeen haimme toisemme kyytiin”

  1. Kiitos! <3 Onpa kiva saada blogin ensimmäinen kommentti ja ihana kuulla että tykkäät mun kirjoituksista!

    Olisi mukavaa kuulla enemmänkin lukijoiden ajatuksia joko blogin kommenttiosioon tai sähköpostilla lepikko at riseup piste net. Kiitokset ja kehut on aina tervetulleita, mutta yhtälailla myös kysymykset ja rakentavat kommentit tai jos joku juttu kirjoituksessa on jäänyt mietityttämään.

    Mulla on kommenteissa moderointi päällä, siksi voi kestää jonkun aikaa ennen kuin ne näkyy blogissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.